Fuerteventura on vanhin Kanarian saarista ja se muodostui noin 70 miljoonaa vuotta takaperin seurauksena tulivuorten purkauksista. Fuerteventura on itäisin tästä saariryhmästä ja se sijaitsee vain noin 100 kilometrin päässä Afrikan mantereesta. Koska saaren maantieteellinen sijainti on tämä, on sinne aikojen saatossa kulkeutunut valtavat määrät hiekkaa Saharan autiomaasta. Tämän takia saarelle ovat muodostuneet yli 200 kilometrin mittaiset upeat maailmankuulut hiekkarannat. Vesi on kirkasta, minkä takia Fuerteventura on erityisesti sukeltajien ja snorklaajien suosikkisaari. Hiekkadyynit
Corrallejossa ovat myös todella vaikuttava näky. Maisemaa hallitsevat laajat tasangot, hiekka ja tuulimyllyt.Fuerteventura on säilyttänyt ihanasti sen omaleimaisuuden ja tunnelman, vaikka siitä onkin tullut suosittu matkakohde. Fuerteventurassa on kaksi suosittua lomakohdetta Corrallejo ja Jandia.
Corrallejo
Corrallejo on kuuluisa hiekkadyyneistään, sieltä jokainen auringon palvoja voi löytää mieleisensä paikan. Uimarannat ovat upeat ja vesiurheilumahdollisuuksia on paljon, voi esimerkiksi snorklata, sukeltaa, kalastaa tai purjelautailla. Corrallejosta tehdään myös syvänmerenkalastusretkiä. On tenniskenttiä, squashkenttiä ja hienot mahdollisuudet lähteä patikoimaan dyyneille. Corrallejossa on erityisen hyviä kalaravintoloita. Lisäksi on kansainvälisiä ravintoloita mm. meksikolainen, italialainen ja kiinalainen ravintola. Pubeja ja musiikkibaareja on monia sekä yksi disco. Viikolla iltaelämä on melko rauhallista, mutta vilkastuu viikonloppuisin. Corrallejon pääkatu on Avenida Nuestra Senora ja sen varrella on putiikkeja ja supermarketteja, joista voi tehdä ostoksia.
Jandia
Jandian keskipiste on neljän kilometrin pituinen Playa del Matorralin ranta. Se on upea ja valkohiekkainen. Juuri upeat ja matalat rannat houkuttelevat Jandiaan lapsiperheitä ja puhdas vesi sukeltajia. Jandian edustalla on monesti pidetty surffauksen maailmanmestaruuskilpailut. Kävelymatkan päässä Jandiasta on ihastuttava Morro Jablen kylä, jonne kannattaa kävellä vaikka illalla nauttimaan kalaillallisesta. Harrastuksista tärkein Jandiassa on surffaus, sillä tuulet ovat sille todella suotuisat. Jandiassa on uusi 18-reikäinen upea golfkenttä ja hienoja tenniskenttiä. Lähellä on Playa de Sotaventon laguuni, jossa voi harjoitella surffausta suojatussa ympäristössä, se on todella hauska kokemus. Jandian pääkadulla on useita kauppoja ja ostoskeskuksia, joista voi tehdä ostoksia. Ravintoloita on myös monia aina perinteisistä kanarialaisravintoloista kansainvälisiin ravintoloihin. Jandiassa on rauhallista iltaelämää, toki on muutama baari jotka ovat avoinna noin puoleenyöhön saakka.
Retkiä Fuerteventuralla
Kyläretki on suosituin matkatoimiston järjestämistä retkistä. Siinä lähdetään tutustumaan maaseudulle ja nähdään kuinka vuohitilalla tehdään juustoa. Jos pitää shoppailusta ja kokee, että omassa matkakohteessa on liian rajalliset valikoimat niin kannattaa lähteä ostosretkelle Fuerteventuran pääkaupunkiin Puerto del Rosarioon. Siellä on hienot ostosten teko mahdollisuudet. Fuerteventuralla kiinnostava erityisesti perheiden suosima retkikohde on Oasis Park –puisto. Siellä on hieno lintupuisto ja voi nähdä kuinka papukaijat ja liskot tekevät temppuja. Puisto on järjestänyt sinne oman kuljetuksen päivittäin Jandian keskustasta, joten sinne pääsee lastenkin kanssa todella helposti.